Minusta valokuvaajana
Valokuvaamisen aloitin vuonna 2014 saatuani esikoiseni. Halusin tallettaa muistot vauvakirjaan kauniiden kuvien muodossa. Valokuvaus vei mennessään ja innostus vain yltyi vuonna 2017, kun ostin ensimmäisen koiran ja toinen tyttäreni syntyi. Äitiysloma toisesta tyttärestä menikin mukavasti kuvatessa omia lapsia ja koiria.
Vuonna 2018 maaliskuussa päivitin kymmenen vuotta vanhan kamerani ja perehdyin myös kunnolla objektiiveihin. Tästä seurasi toiminimen perustaminen, into tehdä valokuvausta työkseni ja 2018 toukokuussa sainkin jo ensimmäiset asiakkaani. Vuonna 2019 vaihdoin yritykseni toiminimestä osakeyhtiöksi, aikomuksena tehdä myös rakennusmaalauksia. Pintakäsittelijäksi valmistuin syksyllä 2020 ja siitä teinkin valokuvauksia ja rakennusmaalauksia rinnakkain aina vuoteen 2022, kunnes kolmas lapseni syntyi.
Tällä hetkellä haluan vielä viettää lasteni kanssa aikaa kotona, mutta kalenteriini sopii mainiosti myös muutamia kuvauksia kuukaudessa sekä mainoksia hieman enempi. Jos siis olet laadukkaita kuvia tai mainoksia vailla, pistä viestiä ja varataan aika! :)
HINNASTO
Koirakuvaus
Sisältää 1-2h kuvausta miljöössä, valintagallerian sekä 4 valitsemaasi kuvaa huolellisesti editoituna koirastasi tai sinusta ja koirastasi.
170€
Koirakuvaus, lisäkuva
Sisältää yhden huolellisesti editoidun kuvan koirakuvauksen valintagalleriasta.
20€
Pentuemainos
Sisältää yhden pentuemainoksen JPG-tiedostona. Mainoksessa voidaan käyttää enintään neljää kuvaa.
40€
Valiomainos
Sisältää yhden valiomainoksen JPG-tiedostona. Mainoksessa voidaan käyttää enintään kahta kuvaa.
30€
Koirakuvaus + mainos
Sisältää 1-2h kuvausta miljöössä, valintagallerian sekä 4 valitsemaasi kuvaa huolellisesti editoituna koirastasi ja yhden valitsemasi mainoksen, joka toimitetaan nettigalleriaan JPG-tiedostona.
180€
Huomioitavaa:
Miljöökuvauksiin lisätään kilometrikorvausta 0,50€/km, jos matka kuvauspaikalle ylittää 10km kotoani Ylöjärveltä.
Koirakuvauksen osallistujamäärää ei ole rajoitettu. Suositeltavaa kuitenkin kuvien onnistumisen takaamiseksi on, että aikaa varataan enemmän yli neljän koiran kuvauksille. Tässä tapauksessa kysy tarjousta sähköpostilla.
Kuvien lopputulokseen vaikuttaa sääolot sekä kuvauspaikka.
Mainosten lopputulokseen vaikuttaa toimitettavien kuvien laatu.
Kuvausta voidaan siirtää kerran veloituksetta. Myöhemmin kuin 24 tuntia kuvausajankohtaan perutuista kuvauksista veloitetaan puolet kuvauksen hinnasta.



